Ohjaaja

Kalevipojan kota

Kalevipoja Koda käsittää Kalevanpojan museon, Kalevanpojan seikkailupuiston, Kalevanpojan leikkipihan ja Saaren seuratalon.Kalevanpojan museossa saa erinomaisen käsityksen Viron kansalliseepoksesta "Kalevipoeg". Kalevanpojan seikkailupuistossa voi koetella voimiaan maan ja taivaan välillä valitsemalla joko korkean tai matalan radan. Joka haluaa, voi pelata frisbeegolfia. Kalevanpojan leikkipiha on laaja aidattu kenttä, jolle on sijoitettu Kalevanpojan kokoisia työkaluja. Täällä voi järjestää ennakkotilauksesta myös syntymäpäiväkutsut. Seuratalossa voi järjestää tapahtumia. Isoon saliin mahtuu satakunta henkilöä, pienehköön 40–50.

By |08 kesä 2020|Kommentit pois päältä artikkelissa Kalevipojan kota

Avinurmen museojuna

Itä-virumaalaisen Avinurmen kunnan läpi kulki vuosina 1926-1972 kapearaiteinen rautatie reitillä Sonda-Mustvee. Se sai rautatien varrella sijainneet kylät kukoistamaan lähes 50 vuoden ajan. Nyt on tuosta menneisyyden kulkureitistä kunnostettu museorautatieksi 178,5-metrinen rataosuus, yksi radan silloista sekä itse juna. Toivotamme kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi nostalgia-ajeluille toukokuun ja lokakuun välisenä aikana eli tuolloin, kun ilmat ovat mukavan lämpimiä. Junayhteys toimii käytännössä silloin kuin veturin ovikin - talvikaudeksi sillä on tapana turvota kiinni.

By |08 kesä 2020|Kommentit pois päältä artikkelissa Avinurmen museojuna

Kuningamäen talvikeskus

Põltsamaalla sijaitseva Kuningamägi on saanut uuden jännittävän lisän – laskettelun harjoitusmäen, joka on avoinna kaikille laskettelun ja lumilautailun ystäville! 140-metrisellä nousuradalla varustetulta rinteeltä saa noin parinsadan metrin pituisen laskun. Rataprofiili on tarkoitettu aloittelevalle tai keskitasoiselle harrastajalle, mutta mahdollistaa myös kokeneemman urheilijan kehittää itseään. Huipulle vie hissi ja laskettaessa on pieniä hyppyreitä, rullia, putkia ja laatikoita. Paikan päältä voi vuokrata myös pienen määrän lumilautailuvarustusta (lauta, kengät, kiinnittimet, kypärä). Paikalla on myös pulkkamäki ja Kuningamäen ladut.  

By |26 helmi 2021|Kommentit pois päältä artikkelissa Kuningamäen talvikeskus

Talvikylä

Talven alussa koko Talvikylä muuttuu ihanaksi Joulumaaksi. Joulupukin veli Glämmi asuu tonttujen ja muiden hauskojen hahmojen kanssa Torman kartanokompleksissa Jõgevamaalla. Talvikylä luo aidon joulutunteen jokaiselle sekä suurelle että pienelle. Tontut yhdessä Glämmin kanssa odottava viikolla ryhmiä päiväkodeista, kouluista ja yrityksistä. Viikonloppuisin tervetulleita ovat perheet ja muut kiinnostuneet.* lasten joulutapahtumat * erilaisia ohjelmia ryhmille * toimintaa perheille * yöpyminen glamping-alueella * joulutapahtumia yrityksille Talvikylässä on majoitukseen viihtyisästi sisustetut telttatalot, joissa on kodikasta ja lämpöä antaa mukava takka.

By |01 marras 2021|Kommentit pois päältä artikkelissa Talvikylä

Põltsamaan seikkailupuisto

Põltsamaan seikkailupuisto sijaitsee WPark-nimisessä kesäisessä "pyhiinvaelluskohteessa", joka tarjoaa aktiivilomaa, seikkailua ja wakeboardingia.Meillä on Viron ainutlaatuisimpia seikkailupuistoja, joka kohoaa 9 metriä koskeilla pylväillä. Kiipeily etenee kerroksittain, ja jokainen korkeampi kerros kutittaa hermoja ja lisää haasteita. Korokkeita on yhteensä 60, ja kaiken lopuksi tapahtuu 130 metriå pitkä lasku Kamarinjärvessä olevaan pikkusaareen. Saapuessasi perheen, kaverien tai yhteisön kanssa etuna on, että koko kiipeilyn aikana kaikki voivat pysyä yhdessä ja kannattaa toisiaan. Myös vuodeajalla ja säällä ei ole seikkailupuistossa mitään merkitystä. Tule milloin tahansa ja millä tahansa säällä – odotamme sinua!

By |22 elo 2022|Kommentit pois päältä artikkelissa Põltsamaan seikkailupuisto
Go to Top