Mustveen vierastalo
Mustveen vierastalo sijaitsee pienessä vihreässä Mustveen kaupungissa, vain 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta ja Peipsijärven rannalta. Yhtä lähellä sijaitsee Jõhvi-Tartto maantie. Mustveen vierastalo on avattu vuonna 2000. Ihanteellinen paikka yöpymiseen pienemmille ja suuremmille ryhmille. Huoneet ovat erilaisia ja jokaiseen makuun. Meillä on kokoushuone, takkahuone, keittiö, sauna, pysäköintialue. Teemme huviajeluita ja järjestämme kalastusta Peipsijärvellä: veneilyä kesällä ja huviajelua talvella.
Siimustin saviteollisuus
Siimusti Keraamika toimii vuonna 1886 työnsä aloittaneessa saviteollisuuden rakennuksessa, jonka perusti maatilallisen perheessä kasvanut Joosep Tiimann. Paikka oli sopiva paikallisten savivarantojen vuoksi. Aluksi perustettiin tiilituotanto, sen jälkeen alettiin valmistaa uunipannuja ja talousastioita. Nykyään saviteollisuudessa voi tutustua käyttökeramiikan valmistusprosessiin: saven valamiseen muotteihin, polttamiseen ja lasitukseen- Saviteollisuuden tuotteita voi ostaa paikan päällä.
Alo Mattiisenin pianoluokka
Keskustassa sijaitsevaan Jõgevan musiikkikoulun rakennukseen, jossa Alo Mattiisen opiskeli, asennettiin Alon 45. syntymäpäivänä muistolaatta. Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 2011, valmistui musiikkikoulussa säveltäjän juhlavuoden kunniaksi myös Alon pianoluokka, jossa sijaitsee täysin restauroitu Alo Mattiisenille kuulunut piano ja säveltäjän henkilökohtaisten asioiden näyttely. Luokassa on mahdollisuus järjestää pieniä konsertteja, koulutusta, konferensseja ja musiikkitunteja.
Kratikülan seikkailupuisto
SA Kalevipoja Koda kutsuu kaiken ikäisiä vierailijoita Kalevipoja seikkailupuistoon, joka sijaitsee Saaren kunnassa Kääpan kylässä. Kalevipoja seikkailupuisto tarjoaa jännitystä ja haastetta hallita kehoaan maan ja taivaan välillä ja jokainen, joka on valmis kokeilemaan rajojaan, saa unohtumattoman elämyksen. Seikkailupuiston kiertämisessä ryhmätyönä kehitetään fyysisen suorituskyvyn lisäksi myös keskinäistä luottamusta ja muita tärkeitä luonteenpiirteitä. Epäröijille vakuudeksi, että konsulttimme avustavat ja neuvovat kaikkialla eikä kukaan jää yksin.
Vooren majatalon seminaarisalit
Vooren majatalossa on sopiva ympäristö ja erinomaiset mahdollisuudet koulutusten, konferenssien, seminaarien, kokousten, neuvottelujen, asiakaspäivien tai muiden liiketapahtumien järjestämistä varten. Huonekalujen sijoittelu asiakkaan toiveiden mukaan, WIFI, valaistu pysäköintialue, ruokailu, edullinen majoitus ja valikoima rentouttavia ja aktiivisia toimia.
Kohvik O (Kahvila O)
Kodikas ja viihtyisä kahvila historiallisen Põltsamaan linnan läheisyydessä. Tule ja nauti hyvästä ruoasta ja seurasta joko ulkoterassilla tai kodikkaan lämpöisessä kahvilassa. Tervetulleita ovat lapsiperheet, ryhmät sekä ohikulkijat, joiden keho ja mieli tarvitsevat huolenpitoa.
Kauppalanjohtaja Carl Schmidtin talo
Põltsamaan kaupungin ydinkeskustassa sijaitseva kahvila tarjoaa ruokailuja enintään 100 hengen ryhmille (ryhmäruokalistat). Joka päivä on tarjolla myös päivän pääruoka ja keitto. Aika ajoin järjestetään elävän musiikin iltoja. Kesäisin on avoinna terassi, jossa on 30 istumapaikkaa.
Avinurmen Puuaitan kahvila
Puuaitan kahvilassa sekoittuvat vastapaistetun leivän ja puun tuoksu, mikä luo erityisen mukavan ja kotoisan tunnelman. Puuaitan hyvää kahvia ja kauniista sisustusta kehuu lähes jokainen kahvilan asiakas. Meillä vatsansa saa täyteen ohikulkumatkalla oleva ja ennakkotilauksesta voimme tarjota ruokaa myös suuremmille ryhmille. Kahvilan lounaslistalla on keittoja, pihvejä ja pitsoja. Tarjoamme herkullisia piirakoita, kotitekoista leipää ja muuta herkullista. Ryhmien ruokailuun erilliset listat. Kahvilaan mahtuu 20 henkeä, toisen kerroksen salissa voimme ruokkia 80-jäsenisen ryhmän.
Kauppalanvanhimman Carl Schmidtin talon seminaaritilat
Seminaarien ja muiden kokousten järjestämiseen Carl Schmidtin talo tarjoaa kaksi erillistä tilaa. I kerroksen salissa on paikkoja enintään 100 hengelle, lisäksi avoin baari. II kerroksen viihtyisässä takkahuoneessa on tilaa 26 hengelle.
Kuremaan uimahalli ja mini-SPA
Kausittain auki olevasta Kuremaan uimahallista ja mini-SPASTA löydät 3 uima-allasta - neljällä radalla varustettu 25-metrinen suuri allas, lasten allas ja SPA-osassa useilla erilaisilla mahdollisuuksilla varustettu kompakti allas (virtausputki, poreet, vauva-allas). Uimisen lisäksi voi käyttää suomalaista, perhe- ja yksityissaunaa ja SPA-osassa suomalaista, suola- ja höyrysaunaa. Kuremaan uimahallirakennuksessa on lisäksi vielä solarium, kauneus- ja hierontahuone, kuntosali, suuri pallopelisali, kahvila, seminaari- ja tapahtumatila ja viereisessä rakennuksessa majoitus.